~ Dancing on the graves

Hei taas. Liitän tähän sellasen tekstin pätkän, minkä oon kirjottanu joskus aikoja sitten, mutta löysin sen yllättäen mun vanhasta blogista. Pitäisi siihen kirjottaa jatkoakin, mut ei mulla oo tullu sellasta fiilistä vielä, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Mutta enpä jaarittele tässä enempää. Kommentoikaa mitä pidätte.

Salama välähtää kirkkaasti, valaisee koko huoneen ja herättää minut sikeästä unestani. Juuri kun hän aikoi suudella minua. En tiedä, kuinka voisin unohtaa hänet. Nousen istumaan. Ulkona sataa kaatamalla ja ukkostaa. Kehoni läpi kulkee kylmä väristys. Oksat hakkaavat ikkunaani. Pitelen nalleani tiukasti ja toivon että sade lakkaisi. Äiti ei ole kotona. Olen ihan yksin, tyhjyyden kaikuvassa asunnossa. Tiedän, että olen turvassa kotona, mutta silti olen peloissani. käteni vapisevat. Katson kelloa 02;43. Päätän kävellä keittiöön hakemaan vettä. En lähde ilman nallea. Se on ainoa turvani. Keittiön kylmyys ja pimeys saavat minut vapisemaan. Otan kaapista punaisen mukin, jonka sain isältä. Avaan hanan ja käännän sen kylmälle. Otan mukin täyteen ja kävelen takaisin huoneeseeni.


Taisin torkahtaa uudelleen. Kello on nyt 04;37. Äiti tulee vasta monen tunnin päästä. Kuulen kuinka avain kääntyy lukossa. Se ei voi olla äiti. Vetäisen peiton päälleni ja alan melkein itkeä pelosta. Näen miehen varjon ja hän astelee minua kohti. En halua kiljaista vaikka mieli tekisi. Mies vetäisee peiton päältäni, ottaa tiukasti kiinni käsivarrestani ja riuhtaisee minut pois sängystä. Rimpuilen vastaan mutta hän on liian voimakas. Hän laittaa märän, tahmaisen ja pehmeän, luulisin kankaan suulleni. Vedän syvään henkeä, koska olen niin paniikissa. Sitten kaikki pimeni.

Avaan silmäni ja kirkas valo saa minut siristelemään. Minut on sidottu jaloistani ja käsistäni kiinni tuoliin. Suulleni on sidottu musta kangas, jotta en voisi puhua. Yöpaitani lojuu lattialla vieressäni. Missä nalleni on ? Miksi olen täällä ? Mitä he haluavat minusta ? Kysymykset pyörivät päässäni samalla kun huomaan että minulle on puettu valkoisen sukkahousut ja villapaita joka haisee ihan tupakalta. Kolme miestä seisovat edessäni ja katsovat minua halveksuvasti. Olenko jossain hallissa ? Vai varastossa ? En pysty katsomaan ympärilleni, sillä en uskalla. Tunnen kuinka yksi miehistä lyö minua poskelleni.


Haluan kotiin.
~ nisserawr

~ Darkness is coming back again

Joo, mulla on toi päivittely vähän jääny koulun alle, kaikki pitäis tehä samaan aikaan ja pitäis olla monessa paikassa yhtä aikaa. Ei mun aika riitä sellaiseen. Mä oon kiireinen ysiluokkalainen joka yrittää parhaansa saadakseen hyvän todistuksen. Eikö se riitä ? No ei tietenkään. Pitäisi tehdä miljoona työhakemusta kesäksi, valmistautua pääsykokeisiin ja muuta sellaista. En mä pysty tekemään kaikkea samalta istumalta.

Lisäksi tää paha olo on kestänyt jo kolme viikkoa, se raastaa mua sisältä päin, syö mua pikku hiljaa, enkä mä tiedä miten saan sen pois. Okei, mun ei pitäis tuntea enää näin ku siitä on niin kauan, mutta sori, tällänen mä oon. Hyväksytte tai ette. Se otti koville. Mutta tossa pahan olon riivaamana raapustin paperille jotain turhaa. Jaan sen nyt teiän kanssa.

Makaan keskellä pimeää huonetta,
mustien enkelien varjot tanssivat ympärilläni.
Olenko jo kuollut ? Ei, en ole. Tunnen vieläkin
sen kivun ranteessani. Nimesi kaiverrettu siihen,
sattuu. Mutta enemmän sattui se kun pilkoit sydämeni.

Enkelit tarttuvat minua kädestä. Katson yhtä
heistä syvälle silmiin. Näen uskoa, vihaa ja
rakkautta. Hänen silmänsä ovat niin kuin
säteilevät timantit, niin puhtaat ja viattomat.
He vetävät minut pimeyteen. En kuule, en
näe enkä tunne. Olen kuollut. Ainakin luulen
niin. Ei, en ole. Mitä sinä täällä teet ? Ajattelen
mielessäni kun näen sinun kävelevän minua kohti.

Herätyskello soi. Se oli vain unta. Vilkaisen ranettani,
nimesi on siinä, veriset kyyneleet ovat
kuivuneet poskilleni. Pitäisi lähteä kouluun.
En pysty. Jään kotiin nukkumaan ja näen saman
unen uudelleen.

Se ei ollut unta.

~ nisserawr